Pihka
Luonto-Liiton Uudenmaan piiri ry
Pihka-luonnonharrastusryhmä
Pihka on Luonto-Liiton myöntämä luonnonharrastusmerkki, joka suoritetaan monipuolisia luonnontutkimustehtäviä tekemällä. Pihkan avulla voit ottaa luonnonharrastuksen ensi askeleet tai syventää jo olemassa olevaa harrastusta.
Tutustu merkkiin, ole hyvä, ja ilmoittaudu sen tekijäksi osoitteessa: www.luontoliitto.fi/pihka
Helppo ja mukava tapa suorittaa merkki on osallistua Pihka-ryhmään. Ryhmän tuki helpottaa merkin suorittamista ja yhdessä tekeminen on hauskempaa. Suoritettavat tehtävät valitaan yhdessä ryhmän oman kiinnostuksen mukaan. Tehtäviä on kaiken tasoisille luonnosta kiinnostuneille, eikä ennakkotiedoilla ole merkitystä!
Tulevat Pihkaretket
Aiemmilla kerroilla on käyty esimerkiksi päiväretkillä Mustavuoren-Porvarinlahden seudulla ja Sipoonkorvessa, sekä seurattu teeren soidinta keväisellä Torronsuolla. Retket on suunnattu kaikille nuorille, siis likimain 12-30-vuotiaille, eikä mitään ennakkotietoja tai luonnonharrastusosaamista vaadita. Uusia retkiä on tarkoitus järjestää, mutta järjestämisaktiivisuutta lisää myös tieto siitä, että retkille on kysyntää.
Mikäli olet kiinnostunut osallistumaan luonnonharrastusretkille lähiseudulla, laita sähköpostia esimerkiksi Antti Salovaaralle, ans (ät) iki.fi, tai Ville Laitiselle, villaitinen (ät) gmail.com. Voit myös ehdottaa hyviksi havaittuja retkikohteita tai paikkoja, joissa haluaisit käydä mutta et ole itse saanut aikaiseksi.
Osallistuminen retkille
Retkille voi osallistua, vaikka ei olisikaan ollut aikaisemmilla reissuilla mukana. Retkillä on vetäjä, jolle olisi suotavaa ilmoittautua ennen retkeä, jotta tiedämme ketä odotella saapuvaksi. Toki paikalle saa saapua ilmoittautumattakin.
Kysymykset, ilmoittautumiset, lainaukset, kommentit, korjaukset ja muut yhteydenotot:
villaitinen (ät) gmail.com (tai kyseisen retken vetäjä)
Tervetuloa mukaan!
