LUPin uudet nettisivut ovat osoitteessa www.luppi.fi. Suurin osa tämän vanhan wiki-pohjaisen sivuston sisällöstä on siirretty uusille sivuille. Päivittäkää linkkinne!

Vironretki2009

Luonto-Liiton Uudenmaan piiri ry

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Linturetki Länsi-Viroon 6.-10.5.2009

Saapuessamme ilta-auringon kultaamaan Tallinnaan oli oppaamme ja kuskimme Jyrki jo paikalla pikkubussin kanssa. Seuraavat viisi päivää viettäisimme Viron parhaalla (ja maailman mittakaavassakin merkittävällä) lintupaikalla, Matsalun lahdella. Automatkan aikana havaitsimme jo ensimmäiset kattohaikarat, joita Virossa yleisesti pesii. Suomessa ne ovat vuosittaisia harhailijoita.

2009vironretki1.jpg

2009vironretki2.jpg

2009vironretki3.jpg

Saavuimme Matsalun rannalle Haeskaan illan pimetessä. Mustaviklon huudot, suosirrien surinat ja punajalkaviklon liukuvat sävelet tervehtivät viittä innokasta retkeilijää. Majapaikkanamme toimi kuvassa näkyvä Tuulingu Puhkemaja, joka totisesti ylitti kaikki odotuksemme niin sijaintinsa kuin ylellisyytensäkin puolesta. Euroopan paras lintutorni sijaitsi vain kivenheiton päässä majasta. Seuraava aamu valkeni aurinkoisena, ja kaikki olivat jo viideltä lintutornissa ahkerasti kiikaroimassa. Lahdella yöpyneet tuhannet valkoposkihanhet tarjosivat ennennäkemättömän luonnonnäytelmän pyrähtäessään samaan aikaan lentoon läheisille pelloille ruokailemaan. Kaakatus oli korvia huumaava.

2009vironretki4.jpg

2009vironretki5.jpg

Päivän aikana kiertelimme lähiseudun lintuapajia mukavia havaintoja tehden. Sutlepan ruovikoista kuului ruokosirkkalintujen vaimeata surinaa ja rantametsästä kantautui pussitiaisen korkeata ääntä. Päivän parasta antia olivat ehdottomasti Tahun tornista havaitut 30 kiljuhanhea, mikä on suurin Virossa havaittu parvi kymmeneen vuoteen! Toki Matsalusta löytyi myös tavallisempia lajeja kuten niittykirvisiä, kivitaskuja, keltavästäräkkejä ja runsaasti vesilintuja.

2009vironretki6.jpg

2009vironretki7.jpg

Päätimme suunnata seuraavana päivänä Virtsuun, joka on tunnettu huikeista arktisten lintujen muuttomääristä. Tänäkin aamuna näimme parin tunnin aikana kymmeniä tuhansia muuttavia valkoposkihanhia. Täältä havaitsimme myös retken parhaan lajin: suulan! Saimme seurata komeaa aikuispukuista lintua kaukoputkella 20 minuutin ajan, kunnes se katosi metsän taakse suuntana pohjoinen. Tätä Atlantilla pesivää lajia ei Virossa ole tavattu yli kymmentä kertaa. Havainnosta tyytyväisinä jatkoimme Puhtulaidin lehtoon.

2009vironretki8.jpg

2009vironretki9.jpg

2009vironretki10.jpg

2009vironretki11.jpg

Pitkän päivän päätteeksi oli mukava palata Haeskan majapaikkaan kokkaamaan herkullista ruokaa ja kertaamaan päivän tapahtumia valokuvia katsellen. Suunnittelimme myös seuraavan päivän suoretkeä autuaan tietämättöminä luvatuista rankkasateista.

2009vironretki12.jpg

Niinhän siinä sitten kävi, että melkein kaikki retkeläiset olivat jättäneet sadevarusteensa joko autoon tai majapaikalle suolle lähdettäessä. Saimme tuntea suon kostean kosketuksen sanan todellisessa merkityksessä. Mukavan liukkaat pitkokset takasivat unohtumattoman retken. Tilanteessa oli kaikesta huolimatta jotakin todella tunnelmallista, ja armottoman sateen piiskaama suo teki ainakin minuun lähtemättömän vaikutuksen. Lintujakin kuului ja näkyi ilahduttavan paljon, mm. suokukkoja, kapustarintoja, teeriä, isolepinkäinen, mustapyrstökuiri ja pikkukuovi.

2009vironretki13.jpg

Viimeisenä aamuna tarkkailimme vielä paikallisia lintuja Haeskan tornista. Tornin juurelle ilmestyi kuin tyhjästä upea punakuirikoiras ja ruovikon reunaa pitkin tepasteli villisika. Matkallamme takaisin Tallinnaan ajoimme vielä Viron luoteisnurkan, Põõsaspean, kautta. Lintujen ohella saimme ihastella täydessä kukassa olevia ahokylmänkukkia

2009vironretki14.jpg

2009vironretki15.jpg

2009vironretki16.jpg

2009vironretki17.jpg

Haikein mielin jätimme Viron lintuparatiisin taaksemme ja palasimme takaisin Suomeen. Retken aikana havaitsimme 164 lajia, joiden joukosta löytyy niin tavallisia kuin harvinaisempiakin lajeja. Huippuretken mahdollisti myös mukava retkiseura ja tietysti oppaamme Jyrki, jota ilman mielenkiintoiset paikat ja lajit olisivat jääneet näkemättä.

Teksti: Hanna Hyvönen
Kuvat: Hanna Hyvönen ja Teemu Saloriutta

Takaisin vuoden 2009 kuviin