Torronsuon retki 13.-14.11.2010

Kampin linja-autoasema klo 8.00 lauantaina. Tihkusadetta, lämpötila +5 astetta. Marraskuun harmaa hämärä kaikessa ankeudessaan piirtyi yhdeksän retkeilijän väsyneille verkkokalvoille heti aamusta. Mikä saa ihmisen lähtemään luontoon tähän vuodenaikaan, tällaisella ilmalla?

Bussimme saapui Eerikkilän tienhaaran pysäkille yhdentoista aikoihin. Edessä oli 12 kilometrin taival kohti Torron kylän liepeillä sijaitsevaa laavua. Sade lakkasi juuri sopivasti ja saimme kulkea alkumatkan kuivina.

Eteläsuomalaisen metsämaiseman koko karuus iski syvälle tajuntaan heti ensimmäisten kilometrien aikana. Hakkuuaukeiden ja metsäautoteiden pirstomassa maastossa kävely ei juuri mieltä ylentänyt. Sadekin alkoi pian uudelleen.

Hakkuiden keskellä rämpiessämme harhauduimme hieman suunnitellulta reitiltä. Pienten ja keskisuurten paikanmääritysongelmien jälkeen edessämme avautui lopulta lampi, jonka rannalla oli hyvä syödä lounasta.

Illan hämärtyessä kävelimme viimeiset kilometrit helppokulkuista tietä pitkin. Määränpäässämme piti kartan mukaan olla vain laavu, mutta paikalla olikin valtava oveton, tulisijaton mökki.Tilaa olisi ollut vaikka tuplasti isommalle porukalle. Löytyi laavukin lähistöltä nuotiopaikkoineen. Siinä olikin hyvä paistaa lettuja ennen makuupussiin kömpimistä. Illan viiletessä sade muuttui ensin rännäksi ja sitten lumeksi.

Aamulla lumi oli tiessään. Tasaisessa pilvipeitteessä näkyi kuitenkin repeämisen ensi merkkejä. Ehkä aurinko vielä tulisi esiin.

Kiipesimme läheiseen lintutorniin katselemaan maisemaa. Avaraa, autiota suota jatkui niin pitkälle kuin jaksoi katsoa. Emme ehtisi nähdä siitä kuin pienen palasen.

Pitkospuureitti kulki ensin metsän halki, koukkasi sitten vanhalle louhokselle ja päätyi lopulta suon laitaan.

Juuri kun pääsimme suolle, pilvipeite alkoi rakoilla ja aurinko tuli vihdoin näkyviin. Kiire meillä ei ollut mihinkään ja niinpä ehdimme pysähdellä poimimaan karpaloita. Niitä löytyikin suolta varsin mukavasti, kun vain osasi katsoa tarkkaan.

Olimme perillä Kiljamon näköalatornilla hyvissä ajoin, joten aikaa jäi vielä lounaan syömiseen ja tikkupullan paistoon ennen kuin jatkoimme matkaa taksilla kohti Forssaa. Nuotipaikalla käväisi paljon muitakin ulkoilijoita – eikä ihme, sillä sää oli mitä parhain suoretkeilyyn.

Jälleen tuli todistettua, että luontoon kannattaa mennä kaikkina vuodenaikoina – myös marraskuun karussa hämärässä!

Lisää vuoden 2010 kuvakertomuksia

Teksti ja kuvat: Teemu Saloriutta