Sateisen harmaana maanantaiaamuna poistui junasta Rovaniemellä kuusi innokasta vaeltajaa. Yö oli vietetty mukavasti makuuvaunussa, ja enää oli jäljellä neljän tunnin bussimatka Kiilopäälle.
Saavuimme perille puoliltapäivin, joten valoisaa aikaa oli jäljellä yllin kyllin. Fleece-pusakat tulivat heti tarpeeseen, sillä tunturin juurella ei ollut ihan yhtä lämmintä kuin Helsingissä, jossa saattoi vielä hyvin kulkea T-paitasillaan. Pohjoisen raikkaassa ilmassa tuoksui jo syksy.
23.8. Kiilopää-Suomunruoktu
Pysähdyimme keittelemään lounasta heti alkumatkasta - eihän pitkälle taipaleelle voinut tyhjin vatsoin lähteä. Matka eteni nopeasti loivasti kumpuilevassa tunturimaastossa. Maisemissa ei ensimmäisten kilometrien aikana ollut valittamista. Parasta oli kuitenkin hyttysten ja muiden räkkähyönteisten poissaolo.
Polku laskeutui pikku hiljaa kohti Suomujokea ja yllättävän pian olimme lähellä suunniteltua yöpymispaikkaa, Suomun latvan laavua. Päätimme yksimieleisesti jatkaa Suomunruoktun autiotuvan maastoon, jolloin seuraavan päivän pitkä taival lyhentyisi merkittävästi. Tasaista jokivartta kulkiessa eivät muutamat lisäkilometrit tuntuneet missään. Autiotupa häämötti edessämme jo seitsemän aikaan illalla.
Ennen leiriytymistä tarvitsi enää ylittää Suomujoki, joka haarautui autiotuvan kohdalla useaksi pienemmäksi virraksi. Kiviä pitkin loikkimalla ylitys onnistui kuivin jaloin, ja tuvan pihalla kuukkelit toivottivat meidät tervetulleiksi. Tuvassa oli jonkin verran ihmisiä, joten päätimme pystyttää teltat hieman sivummalle. Loppuilta kului rattoisasti nuotion ääressä ruokaa keitellen.
24.8. Suomunruoktu-Tuiskukuru
Yöllä lämpötila laski nollan tuntumaan, ja osa retkeläisistä paleli makuupusseissaan. Eteenpäin oli silti lähdettävä pienestä väsymyksestä huolimatta.
Polku seuraili ensin Suomujoen vartta ja nousi pian Vintilätunturin rinteelle. Nousuosuus oli pitkä ja rankka, joten pitkä lounastauko oli paikallaan. Tunturin kupeessa keltaiset koivunlehdet muistuttivat ruskan alkamisesta.
Auringonpaisteen ja tihkusateen vuorottelu sai maiseman hehkumaan entistä komeampana ja kamerat räpsyivät tiuhaan. Erityisen kauniita näkymiä pääsimme katselemaan tultuamme alas tunturilta aukealle suolle.
Viimeiset kilometrit eivät olleet tasaisimmasta päästä - ei ihme, että Tuiskukurun tuvalle saapuessamme oli osa porukasta jo väsyksissä. Huonosti nukuttu yö ja rankka päivä vaativat veronsa. Nyt meillä oli kuitenkin käytössämme lämmin autiotupa, jossa saimme viettää yön keskenämme. Paria telttailevaa pariskuntaa lukuunottamatta tuvalla ei ihmisiä näkynyt. Läntinen taivas leiskui auringonlaskun aikoihin kilpaa nuotiomme kanssa.
25.8. Tuiskukuru-Luirojärvi-Sokosti
Hyvin nukutun yön jälkeen oli helppo jatkaa matkaa. Väsymys oli tiessään ja mieli virkeä. Kahdeksan kilometrin kävely mäntykankaiden ja tunturikoivikoiden halki sujui hujauksessa ja pian olimme jo Luirojoen rannalla.
Allekirjoittanut meni kumppareillaan helposti joen yli, mutta muut joutuivat riisumaan vaelluskengät ja kokemaan virkistävän jalkakylvyn. Ylitys oli kuitenkin helppo ja heti sen jälkeen pääsimme Luirojärven tilavaan autiotupaan.
Lounaan jälkeen neljä kahjointa retkeläistä suuntasi Sokostille, kansallispuiston korkeimmalle huipulle, joka kohoaa 718 m merenpinnan yläpuolelle. Ensin oli käveltävä kolmisen kilometriä tunturin juurelle, josta alkoi varsinainen nousu. Ilman rinkkojakin kiipeäminen kävi työstä ja etenkin loppumatka rakkakivikkoineen vaati taitoa ja tasapainoa. Intialaisvahvistuksemme, joka oli aiemmin vaeltanut mm. Himalajalla, oli vaativalla rinteellä kuin kotonaan. Me tasamaalla kasvaneet suomalaisetkin pääsimme kuitenkin lopulta huipulle.
Näkymä tuuliselta huipulta oli henkeäsalpaavan kaunis valoineen ja varjoineen, tuntureineen ja jokilaaksoineen. Maisemaa hallitsi kansallispuiston helmi, Luirojärvi. Avaraa näköalaa ihaillessa ei voinut olla ajattelematta ihmisen pienuutta silmänkantamattomiin jatkuvassa erämaassa.
Hetken huipulla oltuamme alkoi yllättäen pyryttää lunta. Pian pyry laantui, mutta kaukaiset sadekuurot toivat mukavan lisävivahteen jo sinälläänkin mielettömän kauniiseen maisemaan.
Paluumatkalla alas lumipyry yltyi uudestaan muuttuen hetken päästä räntäsateeksi ja lopulta silkaksi vedeksi. Onneksemme pahin rakkakivikko jäi taakse ennen kuin sade ehti sen kastella. Laskeutuminen sujui nousua sutjakaammin, vaikka emme varsinaista polkua heti löytäneetkään.
Palasimme Luirojärven rannalle juuri sopivasti saunan ollessa lämmin. Järven rannan tuvissa ja niiden ympärillä oli runsaasti porukkaa, mutta kanssakäyminen muiden kanssa sujui ilman ongelmia. Tilavaan autiotupaan mahtui hyvin nukkumaan ja kaikki pääsivät vuorollaan nauttimaan löylyistä. Sauna olikin rankan päivän jälkeen poikaa.
26.8. Luirojärvi-Lankojärvi
Edellisen päivän saunominen ja muu palautuminen tulivat tarpeeseen, sillä edessä oli reissun pisin päivämatka, kartalta arvioituna n. 19 km. Heti ensimmäisenä oli vuorossa jälleen Luirojoen ylittäminen. Ylityspaikalla totesimme, että meillä kävi huiputuksen suhteen tuuri: Sokostin huippu oli nyt osittain harmaiden pilvien peitossa.
Lähdimme kävelemään Luirojärven länsirantaa ja sieltä jokivartta seuraten kohti Lankojärveä. Vaikka reitillä ei ollut suuria korkeuseroja, oli toisaalta polku paikoin kivikkoinen ja kapea - ajoittain myös soinen. Jokien varsilla polku oli hyvin mutkainen - matka saattoi siis salakavalasti pidentyä paljonkin. Matkalla tapasimme pariinkin otteeseen varttuneemman pariskunnan, joka oli vaeltanut yhdessä jo 40 vuoden ajan. Kunnioitettava saavutus! Heiltä saimme hyviä sienivinkkejä ja kantarelleja iltaa varten.
Matka tuntui etenevän tuskaisen hitaasti mutkaisen Palovankanjoen vartta kulkiessamme. Ylitimme joen siltaa pitkin komean kosken kohdalta ja lopulta saavuimme Suomujoen kahlaamoon, josta oli enää pari kilometriä Lankojärvelle. Ylityspaikalla vettä oli lähes polveen asti, joten saappaanvarsi ei enää auttanut. Väsymyksestä huolimatta kaikki pääsivät turvallisesti joen yli. Ylityksen jälkeen aurinko pilkahti pilven raosta ja valaisi Suomujoen maiseman hetkeksi upean kullansävyiseksi.
Lankojärvellä odotti ikävä yllätys. Autiotupa oli - kirjaimellisesti - tupaten täynnä. Lisäksi tuvan ympäristössä oli toistakymmentä telttaa. Kaikki olivat näköjään päättäneet tulla Lankojärvelle juuri tänään. Lisäksi alueella pyöri erävaelluksen SM-kisojen vuoksi erilaisia otsalampulla varustettuja hyypiöitä. Pystytimme vesisateessa teltat hieman sivuun telttakylästä.
Hetken päästä sade lakkasi ja taivas kirkastui. Kuu ja Jupiter valaisivat tyyntä järvimaisemaa aivan kuin muistuttaen, että synkälläkin pilvellä on hopeareunus.
27.8. Lankojärvi - Niilanpää
Pahin oli takanapäin ja vuorossa oli kevyt siirtyminen Niilanpään porokämpän maastoon aivan Kiilopään tuntumaan. Alkumatka Rautulammen päivätuvalle oli tasaista jokivartta, ja pian olimmekin jo tuvalla, jossa tapasimme jälleen saman pariskunnan kuin edellisenä päivänä. Jäimme tuvan edustalla kokkaamaan ja ihailemaan maisemia.
Matka jatkui matalien tunturien yli kohti Niilanpäätä. Tuntureilta avautui Rautulammen suuntaan yksi reissun mieleenpainuvimmista näkymistä ruskan ja sateenkaaren huolehtiessa väriloistosta. Kaksi poroakin loikki lähistöllä täydentäen taianomaisen tunnelman. Juuri tältä Lappi näyttää saduissa ja postikorteissa!
Niilanpään kämppäkin oli avaralla maisemapaikalla, ja laskeva aurinko sai taivaanrannan hehkumaan kultaisena. Illalla lämpötila laski pakkaselle ja pureva tuuli täydensi kylmyyden. Syksy oli tosiaan alkanut.
28.8. Niilanpää - Kiilopää
Viimeiset kilometrit sujuivat kuin tanssi. Olimme Kiilopäällä hyvissä ajoin ennen bussin lähtöä, joten ehdimme mainiosti hörppiä kupposet kahvia ja kummastella tunturikeskuksen pihalla tallustelevaa riekkoa.
Reissu onnistui loppujen lopuksi erittäin hyvin eikä edes säässä ollut pahemmin valittamista. Vakavaan Lapinhulluuteen taisi kuitenkin sairastua ainakin osa porukasta. Siihen vaivaan ei valitettavasti ole muuta lääkettä kuin tulla ensi vuonna uudestaan!
Teksti ja kuvat: Teemu Saloriutta