Lupin perinteinen Viron linturetki suuntautui tällä kertaa Etelä-Viroon. Matkaan lähti viisi reipasta aktiiviretkeläistä, sekä kuskina ja vähän oppaanakin toiminut Petro. Tallinnaan päästyämme suuntasimme pikkubussin keulan kohti etelää. Ajoimme melkein suoraan Kablin lintuasemalle. Matkalla pistäydyimme pikaisesti Piklan altailla, joilla lauloi retken ensimmäinen ruokosirkkalintu ja kaulushaikaroita. Yöksi saavuimme viimein lintuasemalle, joka on pieni, mutta viihtyisä kottaraisenpöntön näköinen mökki. Pimeässä emme löytäneet polttopuita, joten nukuimme viileähkössä tuvassa.
Teemu matkalla Viroon.
Eka aamu Kablissa oli kaunis, mutta järkyttävän kylmä, pakkasta oli pari astetta.
Kunhan aurinko vähän lämmitti, alkoivat lähiplutakon mölysammakot lämpenemään. Niiden räkätys tuli matkan aikana tutuksi.
Sammakot olivat myös yllättävän kesyjä ja kuvauksellisia.
Rentoa aamupäivämenoa aseman pihalla. Asema on aivan meren rannalla. Rantaniityllä laidunsivat lampaat.
Valkovuokot olivat täydessä kukassa.
Iltapäivällä lähdimme vähän tutustumaan etelänipukan metsiin ja jokiin. Lemmejõgi oli virkistävän erilainen meikäläisiin jokiin verrattuna. Sen rannalta löytyi mm. pähkinänakkeleita.
Lemmejõen nakkeli
Uups! Etelärajan dyynejä etsiskellessä matka meni vähän pitkäksi... Dyynejä ei koskaan löytynyt. Eikä nummikirvisiä.
Takaisin Häädemeestessä, kaupluksen kautta asemalle.
Mikäs se siihen tuli? Lintuja näkyi kivasti aseman kuistiltakin.
No mustaleppälintuhan se. Tuttavien kesken muleli vaan.
Harjalintu säväytti ohilennollaan ja elikset paukkuivat, mutta päivän kymmenennen ohilennon jälkeen päiväuniporukka ei enää nostanut edes hatun lippaa. Suomessa olleen Tornien taiston varjotaistossa näimme 8.5. tornista yhteensä hilpeät 129 lajia!
Kablin juniorit tulivat usein aseman pihalle miehittäjille virnistelemään.
Kablin lintuaseman kuistilta oli mukava staijata meren rantaa pitkin muuttavia kahlaajia.
Viimeinen ilta Kablissa oli kaunis ja leppoisan rauhallinen. Kunnes joku keksi loistoidean ajaa aamuksi Viron toiseen ääripäähän Kaakkois-Viron Räpinaan... Ajoimme läpi hiostavan ukkosta enteilevän Etelä-Viron salamoiden välkkyessä upeasti. Saavuimme perille Raiglaan pimeässä ja laitoimme teltat pystyyn ensimmäiseen kuivaan kohtaan peltotien varteen.
Korvan vieressä huutavien luhtahuittien takia huonosti nukutun yön jälkeen oli ilo nousta teltasta eksoottiseen äänimaailmaan. Ympärillä levisi salaperäinen utu, josta kuului valkosiipitiirojen kutsuääniä ja lampiviklon soidinlaulua. Kolme lajia sammakkoja pitivät mekkalaansa. Vähitellen valon lisäännyttyä tajusimme päätyneemme keskelle lintuparatiisia. Valkosiipitiiroja tuli rajajärveltä koko ajan lisää ja ne putosivat loppupäiväksi kosteikon ylle lentelemään. Kamerat raksuttivat, kun tiirat lentelivät aivan kesyinä välillä vähän liiankin läheltä. Lopulta valkosiipitiiroja oli vähän toistasataa lennossa, kaverinaan satakunta mustatiiraa ja pikkulokkia.
Valkosiipitiira poseeraa.
Tiirat pyydystivät vedenpinnalta ötököitä.
Valkosiipitiirojen ja pikkulokkien seurana liihotteli mustatiiroja.
Mustahuppuinen pikkulokki
Telttoja pakkaillessa viereemme ilmestyi pikkukiljukotka saalistelemaan. Pienen syöksy-yrityksen jälkeen se istahti lopulta koivun latvaan. Lähestyimme sitä autolla aivan viereen, eikä sillä tunutunut olevan kiire mihinkään. Lopulta olimme kaikki ulkona sitä katsomassa, eikä se tehnyt elettäkään lähteäkseen karkuun. Laiskasti se lähti noin 15 min jälkeen jatkamaan saalisteluaan. Wau...!!!
Pikkukiljukotkan poseeraus.
Lopulta tuli aika suunnata kokka kohti pohjoista ja Tallinnan satamaa. Tarton hautausmaalla kiertelimme vielä hetken tammitikka mielessämme, mutta pian oli helppo todeta tehtävä toivottomaksi. Toukokuinen keskipäivä valtavalla hautausmaalla ihmismassan seassa ei voi olla tuloksekas. Matka jatkui sujuvasti Tallinnaan, ja tasan kello 15.00 olimme palauttamassa auton. Olipa hieno reissu! Lintulajeja havaitsimme yhteensä 174. Ensi vuonna uudestaan!
Kuvat: Petro Pynnönen ja Hanna Hyvönen